Me Terveystalossa teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Työllämme on suuri merkitys, ei vain asiakkaillemme, vaan koko yhteiskunnalle. Meitä tärkeimmän tekijöitä on Terveystalossa jo yli 14 000 lähes 400 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Siellä, missä ihmiset elävät arkeaan ja missä kotimaista työtämme tarvitaan.
Etsimme nyt Työterveyslääkäriä Terveystalo Haminaan ja Kotkaan
Mitä työ työterveyslääkärinä Haminassa ja Kotkassa pitää sisällään?
Työterveyslääkärinä pääset tekemään monipuolisia työterveyden tehtäviä sekä hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi mielenkiintoisten asiakkuuksien ja potilasryhmien parissa. Meillä pääset aidosti vaikuttamaan työsi sisältöön ja tekemään siitä oman näköisesi.
Terveystalossa pääset työskentelemään osana yritysterveyden moniammatillista tiimiä, johon kuuluvat lisäksesi työterveyshoitajia, työfysioterapeutti, ravitsemusterapeutti ja työterveyspsykologi. Moniammatillisuus merkitsee meille paljon: oman osaamisen tunnistamista, yhteistä vastuuta asiakkaasta, yhteisen tiedon luomista, asiakaslähtöistä organisaatiota ja tiimioppimista. Tiimisi mahdollistaa myös sen, että pääset keskittymään juuri sinun erikoisosaamiseesi. Toimit tämän moniammatillisen tiimin vetäjänä ja vastaat yhdessä nimetyn työterveyshoitajan kanssa yrityksen johdolle työterveystoiminnan tuloksellisuudesta. Osaajayhteisö takanasi Terveystalossa on vahva, saat tukea ja sparrailuapua työhösi aina.
Miksi töihin Terveystaloon?
Meillä arki rakentuu sujuvuudesta ja toisista välittämisestä, jatkuvasta halusta kehittyä ja ennen kaikkea inhimillisistä kohtaamisista. Vaikka maailmaa muuttuu, meidän tapamme tehdä työtä säilyy: Terveystalossa sinä voit keskittyä tekemään sitä, mikä on tärkeintä – terveyttä.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta tai ole yhteydessä ura-asiantuntijaan Kitta Haukka (kitta.haukka@terveystalo.com, 050 597 7143).
Tervetuloa Terveystaloon!

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Digivastaanottomme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Meillä on noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista.
---------------------------------------
Terveystalo is the largest private health care service provider in Finland in terms of revenue and network. Terveystalo is also a leading occupational health provider in the Nordic region. We offer a wide variety of primary health care, specialized care, and well-being services for corporate and private customers and the public sector. Our digital services are available 24/7, regardless of time and place. We have over 370 clinics across Finland. In Sweden, we offer occupational health services at 155 clinics. Terveystalo is listed on the Helsinki Stock Exchange and has a predominantly Finnish ownership.
In 2022, Terveystalo had approximately 1.3 million individual customers in Finland and the number of customer appointments was approximately 8.5 million, with more than a quarter of these being conducted via remote channels. Terveystalo employs over 16,800 healthcare and well-being professionals.