Etsitkö uutta roolia julkisten ruokapalveluiden parista? Me etsimme kahta uutta palveluohjaaja Länsi-Helsingin koulu- ja varhaiskasvatuskohteisiimme, olisiko tässä seuraava askel urallasi?
Työtehtävät
Palveluohjaajana toimit palvelupäällikön oikeana kätenä ja osallistut vahvasti alueesi operatiivisen toiminnan suunnitteluun. Vastaat omalta osaltasi kohteidesi Palmian perusarvojen, liiketoimintastrategian ja vastuuperiaatteiden mukaisesti. Työtehtäviisi sisältyy muun muassa kohteiden arjen tukemista esimerkiksi sijaistamisen ja uusien työntekijöiden perehdyttämisen keinoin. Keskityt arjessasi myös laadun seurantaan ja asiakasyhteistyöhön, niin ruoka- kuin puhtauspalveluidenkin saralla.
Työ on hyvin käytännönläheistä ja monipuolista. Tässä roolissa pääset näkemään Länsi- Helsingissä sijaitsevan alueesi koulu- ja varhaiskasvatuskohteiden keittiöitä ja tutustumaan niissä työskenteleviin kollegoihisi.
Työ on kokoaikainen ja vakituinen. Työaika on arkisin klo 7.00 - 15.00.
Miksi meille?
Teemme Palmialla arjen palvelutyötä, jolla on suora vaikutus ihmisten jokapäiväiseen arkeen. Meillä olet osa kehittyvää, monipuolista ja osaavaa työyhteisöä, jossa avautuu säännöllisesti urapolkumahdollisuuksia esimerkiksi palveluohjaajasta palveluesihenkilöksi. Työntekijöidemme urakehitystä tuemme tarjoamalla mahdollisuuden suorittaa ammattiosaamista tukevia oppisopimuskoulutuksia, kuten esimerkiksi lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon.
Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin. Työterveyspalvelumme kattavat lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja mielenterveyden sairauksien ennaltaehkäisevät palvelut.
Lue työnantajalupauksemme ja katso mitä ammattilaisemme kertovat työstään!
Edellytämme sinulta
Edellytämme sinulta työkokemusta keittiöalan tehtävistä vähintään kahden vuoden ajalta ja suoritettua alan tutkintoa. Tarvitset myös käytännön keittiöosaamista, taloudellista näkemystä sekä kykyä ohjata omaa työtäsi. Menestyäksesi työssä tarvitset erinomaista kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa, sekä sujuvat IT- taidot.
Tehtävässä toimimisessa auttaa monipuolinen kokemus keittiö- ja asiakaspalvelutyöstä, ja vahva tuntuma päiväkoti- ja koulumaailman ruokapalveluiden tuottamisesta käytännössä. Myös siivouspuolen osaamisesi näkyy tehtävässä. Arvostamme avointa, sosiaalista ja organisaatiokykyistä työotetta ja hyviä yhteistyötaitoja. Katsomme eduksesi myös oman auton käyttömahdollisuuden!
Valitulta henkilöltä vaadimme voimassa olevan rikosrekisteriotteen (laki lasten- ja nuorten kanssa työskentelystä).
Kiinnostuitko?
Hae heti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä. Haku päättyy 19.07.2026. Huomioithan, että vastaanotamme hakemuksia ainoastaan sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Emme käsittele sähköpostitse saapuneita hakemuksia.
Työt alkavat 01.08.2026
Lisätietoja tehtävästä saat rekrytointitiimiltämme sähköpostitse osoitteesta rekrytointi@palmia.fi
Ihmisten arjen sujuvaksi tekeminen on työtä, joka ei tule koskaan loppumaan. Palmia on merkittävä palvelualan toimija ja tarjoaa laajasti uramahdollisuuksia eri alojen tekijöille. Tarvitsemme jatkuvasti lisää ammattilaisia turvallisuus-, ruoka- ja ravintola-, siivous- sekä kiinteistö- ja talotekniikkapalvelujen tehtäviin. Tule meille jättämään oma kädenjälkesi!

Palmia tarkoittaa monia asioita. Ei vain sanoja, vaan ennen kaikkea tekoja: hyvää työtä ja tekemistä, jonka jälki näkyy. Ruoka-, kiinteistö-, siivous-, turvallisuus- ja toimitilapalveluilla huolehdimme sujuvasta arjesta Etelä-Suomessa.
Yli 2000 työntekijäämme työskentelevät kymmenissä eri ammateissa. Meillä on noin 200 esimiestä ja asiantuntijaa, jotka ovat omistautuneet palvelujen kehittämiselle asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti.
Pääkonttorimme on Helsingissä.
Palmia is an innovative, strongly evolving company that provides restaurant, security, cleaning and facility services in Southern Finland.
Our over 2000 employees work in tens of different kinds of professions. We have about 200 superiors and experts who are dedicated to work in developing our services to fill every customers' needs.
Palmia is based in Helsinki.