
Me Terveystalossa teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Työllämme on suuri merkitys, ei vain asiakkaillemme, vaan koko yhteiskunnalle. Meitä tärkeimmän tekijöitä on Terveystalossa jo yli 14 000 lähes 400 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Siellä, missä ihmiset elävät arkeaan ja missä kotimaista työtämme tarvitaan.
Etsimme nyt tarvittaessa töihin kutsuttavaa röntgenhoitajaa Vantaalle Flamingoon ja Tikkurilaan, Järvenpäähän, Hyvinkäälle ja Porvooseen
Mitä työ röntgenhoitajana pitää sisällään?
Terveystalon röntgenhoitajat ovat lääketieteellisen kuvaamisen ja säteilynkäytön ammattilaisia. Röntgenhoitajana tehtävänkuvasi on monipuolinen, sillä pääset tekemään kuvantamistutkimuksia, kirjaamaan sekä vastaamaan kuvausten laadusta ja potilasturvallisuudesta. Alueemme yksiköissä pääset osaamisesi mukaan tekemään muun muassa röntgentutkimuksia, mammografiatutkimuksia ja magneettikuvauksia, sekä avustamaan radiologia ultraäänitutkimuksissa ja toimenpiteissä. Tärkeä osa työtäsi on niin ikään potilaan vastaanotto ja ohjaaminen tutkimuksia varten.
Meillä on alueen kuvantamisessa usean röntgenhoitajan huipputiimi ja vaikka osassa toimipaikoista työskennellään pääsääntöisesti yksin, saa kollegoilta aina ammatillista tukea ja yhteistyö on sujuvaa. Olet myös tärkeä osa lääkäriaseman moniammatillista työyhteisöä.
Työ on kahden vuoden määräaikainen ja tarvittaessa töihin kutsuttavaa keikkatyötä. Työtä tehdään toimipaikasta riippuen yhdessä tai kahdessa vuorossa. Tikkurilan kuvantaminen on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja muut yksiköt arkipäivisin. Työvuorosuunnittelumme toteutetaan 6 viikon sykleissä ja siinä pyrimme huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.
Lue lisää röntgenhoitajan työstä Terveystalossa tai tutustu kollegan työhön.
Miksi töihin Terveystaloon?
Meillä arki rakentuu sujuvuudesta ja toisista välittämisestä, jatkuvasta halusta kehittyä ja ennen kaikkea inhimillisistä kohtaamisista. Vaikka maailma muuttuu, meidän tapamme tehdä työtä säilyy: Terveystalossa sinä voit keskittyä tekemään sitä, mikä on tärkeintä – terveyttä.
Mitä toivomme sinulta?
Tehtävässä edellytämme röntgenhoitajan ammattitutkintoa ja työkokemusta sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Työssä tarvitset hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Mammografiaosaaminen ja seulontapätevyyskoulutus ovat eduksi.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 21.8.2026. Meille jokainen hakija on tärkeä. Siksi meillä jokaisen hakemuksen lukee aina ihminen. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Jos koet, että haluaisit olla osa Terveystalon iloista kuvantamisen joukkoa, laita hakemus mahdollisimman pian. Työ alkaa 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palveluvastaava Riikka Roiha (p. 0505608025, riikka.roiha@terveystalo.com).
Tervetuloa Terveystaloon!

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Digivastaanottomme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Meillä on noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista.
---------------------------------------
Terveystalo is the largest private health care service provider in Finland in terms of revenue and network. Terveystalo is also a leading occupational health provider in the Nordic region. We offer a wide variety of primary health care, specialized care, and well-being services for corporate and private customers and the public sector. Our digital services are available 24/7, regardless of time and place. We have over 370 clinics across Finland. In Sweden, we offer occupational health services at 155 clinics. Terveystalo is listed on the Helsinki Stock Exchange and has a predominantly Finnish ownership.
In 2022, Terveystalo had approximately 1.3 million individual customers in Finland and the number of customer appointments was approximately 8.5 million, with more than a quarter of these being conducted via remote channels. Terveystalo employs over 16,800 healthcare and well-being professionals.