
Primary location:
HEINOLA
Haemme keväällä 2027 avattavaan Hesburger Prisma Heinolaan RAVINTOLATYÖNTEKIJÖITÄ vakituisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Työsopimustunnit ovat 15 - 90 h / 3 vkoa. Tunnit ovat sovitettavissa elämäntilanteeseesi sopiviksi.
Olemme huomanneet, että työtä ja sen tekemistä kuvataan usein erilaisilla korulauseilla, mutta meidän mielestämme se ei ole tarpeen. Esimerkiksi Hesburgerissa työ on ihan tavallista – ja poikkeuksellisen monipuolista.
Arvostamme hyvää asennetta työn tekemiseen ja uuden oppimiseen, tekemisen meininkiä sekä halua palvella asiakkaita hyvin. Toivomme, että tartut reippaasti toimeen ja luot hyvää fiilistä myös kiireen keskellä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksesi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse osata kaikkea, me perehdytämme.
💚 Työpaikan, johon on kiva tulla ja jossa on hyvä olla.
🤩 Mahdollisuuden kartuttaa kokemustasi, kehittyä ja rakentaa omaa urapolkuasi suuressa osuuskaupassa.
💯 Alennuksia S-ryhmän tuotteista ja palveluista. Siis alennuksia ruoasta, juomasta, meikeistä, elektroniikasta, ravintoloista, hotelleista ja monesta muusta mukavasta asiasta.
💰 Rahaa. Maksamme palkan MaRan työehtosopimuksen mukaisesti.
Työ alkaa sopimuksen mukaan alkukevään 2027 aikana. Hakuaika päättyy 22.11.2026.
Kesätöihin uuteen Heseen? Ihan perus
Jos olet kiinnostunut kesätöistä Heinolan Hesburgerissa ja olet käytettävissä ilta- ja viikonloppuvuoroihin heti alkuvuodesta 2027, laitathan hakemuksesi meille jo nyt!
Lisätietoja tehtävästä antaa ravintolapäällikkömme Marika, marika.kari@sok.fi.

S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 800 toimipaikkaa. S-ryhmä muodostuu 19 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) tytäryhtiöineen. Alueellisten ja valtakunnallisten tytäryhtiöidensä lisäksi SOK harjoittaa Baltian alueella marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. Lisäksi S-ryhmään kuuluu kuusi paikallisosuuskauppaa.
S-ryhmä tarjoaa marketkaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä rautakaupan palveluita. Lisäksi autokaupan ja maatalouskaupan toimipaikkoja löytyy joidenkin osuuskauppojen alueelta, ja S-Pankki tarjoaa kaikille asiakasomistajille kattavat pankkipalvelut.
Osuuskaupat ovat osuustoiminnallisia yrityksiä. Niiden omistajat ovat myös asiakkaita, S-ryhmän kielellä asiakasomistajia. S-ryhmän toiminnan tarkoituksena on tuottaa kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajille kannattavasti.
-----
S Group is a Finnish network of companies operating in the retail and service sectors. It has more than 1,800 outlets in Finland. S Group consists of nineteen independent regional and six local cooperatives and SOK Corporation, which is owned by the cooperatives, and its subsidiaries. Cooperatives are enterprises operating in accordance with the principles of cooperative activities. Their owners are also their customers. The owners of S Group are called co-op members.