Me Terveystalossa teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Työllämme on suuri merkitys, ei vain asiakkaillemme, vaan koko yhteiskunnalle. Meitä tärkeimmän tekijöitä on Terveystalossa jo yli 14 000 lähes 400 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Siellä, missä ihmiset elävät arkeaan ja missä kotimaista työtämme tarvitaan.
Kartoitamme nyt lasten parissa työskentelevää psykologia Närpiöön
Mitä työ pitää sisällään?
Pohjanmaan hyvinvointialue kilpailuttaa psykososiaalisen keskuksen psykologipalvelut ja haluamme Terveystalo julkisissa palveluissa aloittaa palveluntuotannon alueella. Etsimme nyt joukkoomme alle kouluikäisten lasten parissa työskentelevää suomen- ja ruotsinkielentaitoista psykologia.
Työjakso on määräaikainen 3.8.2026–31.12.2026. Kilpailutuksessa on mahdollisuus optiokausiin vuoden 2028 loppuun saakka.
Terveystalon Julkisissa palveluissa pääset mukaan tarjoamaan potilaslähtöistä ja kustannustehokasta terveydenhoitoa.
Kohderyhmänä ovat alle esikouluikäiset lapset. Tehtäviisi kuuluvat:
Työskentely tapahtuu lähityönä ja työpäivän pituus on 7 h 33 min, yhteensä8 työpäivää kuukaudessa.
Miksi töihin Terveystaloon?
Meillä arki rakentuu sujuvuudesta ja toisista välittämisestä, jatkuvasta halusta kehittyä ja ennen kaikkea inhimillisistä kohtaamisista. Vaikka maailmaa muuttuu, meidän tapamme tehdä työtä säilyy: Terveystalossa sinä voit keskittyä tekemään sitä, mikä on tärkeintä – terveyttä.
Terveystalo tarjoaa monipuolisia henkilöstöpalveluita hyvinvointialueille ja yksityisille yrityksille lyhytaikaiseen sekä pitkäaikaiseen tarpeeseen. Terveystalon Henkilöstöpalveluissa räätälöimme sinulle sopivan työkokonaisuuden, joka voi sisältää esimerkiksi pidemmän työkokonaisuuden yhdessä toimipaikassa, viikoittaisia vakiovuoroja tietyissä toimipisteissä tai satunnaisia keikkavuoroja silloin, kun sinulle sopii.
Mitä toivomme sinulta?
Pätevyysvaatimuksena on Suomessa laillistettu psykologin tutkinto sekä vähintään kolme vuotta kokoaikaista työkokemusta psykologina lasten ja nuorten parissa valmistumisen jälkeiseltä ajalta. Kielitaitovaatimuksena on vähintään suomen ja ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Oman auton käyttömahdollisuus on suositeltavaa, työpäivien aikana siirtymisiä saattaa olla muihin yksiköihin. Työpäivän aikana tapahtuvista siirtymistä maksetaan erillinen kilometrikorvaus.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelyä varten.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 15.5.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Meille jokainen hakija on tärkeä. Siksi meillä jokaisen hakemuksen lukee aina ihminen.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään psykologipalveluiden yhteyspäällikkö Vilma Junk (p. 050 309 8378, vilma.junk@terveystalo.com).
Tervetuloa Terveystaloon!

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Digivastaanottomme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Meillä on noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.
Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista.
---------------------------------------
Terveystalo is the largest private health care service provider in Finland in terms of revenue and network. Terveystalo is also a leading occupational health provider in the Nordic region. We offer a wide variety of primary health care, specialized care, and well-being services for corporate and private customers and the public sector. Our digital services are available 24/7, regardless of time and place. We have over 370 clinics across Finland. In Sweden, we offer occupational health services at 155 clinics. Terveystalo is listed on the Helsinki Stock Exchange and has a predominantly Finnish ownership.
In 2022, Terveystalo had approximately 1.3 million individual customers in Finland and the number of customer appointments was approximately 8.5 million, with more than a quarter of these being conducted via remote channels. Terveystalo employs over 16,800 healthcare and well-being professionals.