Oletko sinä puhtausalan ammattilainen vailla uusia haasteita? Tule osaksi Turun siivouspalveluiden tiimiä tuottamaan puhtautta ja turvallisuutta monipuolisiin asiakaskohteisiimme!
Turun alueen palveluohjaajana huolehdit alueesi siivouskohteiden päivittäisen toiminnan sujuvuudesta. Työnkuvaasi kuuluu perehdyttämistä, laadunvalvontaa ja siivoustarvikkeiden- ja kemikaalien tilaamista. Noin puolet työajastasi kuluu sijaistuksien parissa käytännön siivoustyössä.
Työskentelet yhdessä toisen palveluohjaajan ja palveluesihenkilösi kanssa noin 100 kohteen parissa. Kohteisiin kuuluu kouluja, päiväkoteja ja sekä hyvinvointialan yksiköitä. Työntekijöitä alueella on noin 90. Siivouskohteet sijaitsevat ympäri Varsinais-Suomea aina Laitilasta Iniöön. Taitat kohteiden väliset matkat joko omalla, tai Palmian autolla.
Työaika sijoittuu iltapainotteisesti klo 6.00- 22.00 väliselle ajalle. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkisin. Tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen.
Miksi meille?
Teemme Palmialla arjen palvelutyötä, jolla on suora vaikutus ihmisten jokapäiväiseen arkeen. Meillä olet osa kehittyvää, monipuolista ja osaavaa työyhteisöä, jossa avautuu säännöllisesti urapolkumahdollisuuksia esimerkiksi palveluohjaajasta palveluesihenkilöksi.
Urapolku mahdollisuuksien lisäksi panostamme työntekijöidemme ammatilliseen osaamiseen. Tavoitteemme on, että jokainen siivouspalveluidemme työntekijä suorittaa työn ohessa toimitilapalvelualan ammattitutkintoon johtavan, Palmian oman PRYL-koulutuksen. Lisäksi tuemme esihenkilöidemme osaamista tarjoamalla heille mahdollisuuden suorittaa lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon.
Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin. Työterveyspalvelumme kattavat lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja mielenterveyden sairauksien ennaltaehkäisevät palvelut.
Lue työnantajalupauksemme ja katso mitä ammattilaisemme kertovat työstään!
Edellytämme sinulta aikaisempaa työkokemusta siivoustehtävistä vähintään kolmen vuoden ajalta, erinomaista suomen kielen osaamista, sekä b-luokan ajokorttia. Tehtävässä menestyäksesi tarvitset hyviä kommunikaatiotaitoja, sillä työskentelet monikulttuurisessa työympäristössä.
Etsimme siivoustyöstä nauttivaa, joustavaa ja organisaatiokykyistä palveluohjaaja. Katsomme eduksi suoritetun alan tutkinnon ja aikaisemman kokemuksen vastaavista tehtävistä. Arvostamme myös suoritettua hygieniapassia ja englannin kielen osaamista.
Kiinnostuitko?
Hae heti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä. Hakuaika päättyy 11.10.2026. Kerrothan hakemuksessasi miksi juuri sinä olisit sopivin valinta tehtävään!
Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä saat rekrytointitiimiltämme sähköpostitse osoitteesta rekrytointi@palmia.fi.
Ihmisten arjen sujuvaksi tekeminen on työtä, joka ei tule koskaan loppumaan. Palmia on merkittävä palvelualan toimija ja tarjoaa laajasti uramahdollisuuksia eri alojen tekijöille. Tarvitsemme jatkuvasti lisää ammattilaisia turvallisuus-, ruoka- ja ravintola-, siivous- sekä kiinteistö- ja talotekniikkapalvelujen tehtäviin. Tule meille jättämään oma kädenjälkesi!

Palmia tarkoittaa monia asioita. Ei vain sanoja, vaan ennen kaikkea tekoja: hyvää työtä ja tekemistä, jonka jälki näkyy. Ruoka-, kiinteistö-, siivous-, turvallisuus- ja toimitilapalveluilla huolehdimme sujuvasta arjesta Etelä-Suomessa.
Yli 2000 työntekijäämme työskentelevät kymmenissä eri ammateissa. Meillä on noin 200 esimiestä ja asiantuntijaa, jotka ovat omistautuneet palvelujen kehittämiselle asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti.
Pääkonttorimme on Helsingissä.
Palmia is an innovative, strongly evolving company that provides restaurant, security, cleaning and facility services in Southern Finland.
Our over 2000 employees work in tens of different kinds of professions. We have about 200 superiors and experts who are dedicated to work in developing our services to fill every customers' needs.
Palmia is based in Helsinki.