Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta.
Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.
Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.
Etsimme paikallisvartijoita merkittävään datakeskuksen rakennushankkeeseen Nummelaan. Tarjoamme vastuullisen tehtävän kasvavassa toimintaympäristössä sekä mahdollisuuden siirtyä myöhemmin datakeskuksen turvallisuus- ja operatiivisiin tehtäviin.
Työtehtäviisi kuuluvat mm. kulunvalvonta, henkilöiden opastus, turvallisuushavaintojen raportointi ja -havaintojen tekeminen sekä turvallisuuden ylläpitäminen. Työtä tehdään kahdessa eri vuorossa, päivisin ja öisin. Työskentelet pääosin sisätiloissa. Aiempi kokemus alalta ei ole välttämätöntä. Työ vaatii vartijakorttia ja työturvallisuuskorttia, mutta tarjoamme sinulle tarvittavat koulutukset ennen työsuhteen alkua. Työn aloitus on elokuussa.
Palkkaus on Vartiointialan TES:n mukainen 3. taso (alkaen 13,10e/h) + kohdekohtainen lisä.
Tärkeintä meille on, että olet kiinnostunut turvallisuusalasta ja motivoitunut työskentelemään vartiointitehtävissä. Toivomme sinulle olevan vastuullinen ja oma-aloitteinen työote. Työ vaatii hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Oman auton käyttö katsotaan eduksi kohteen sijainnin vuoksi.
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian oheisen linkin kautta. Tutustumme sinuun mielellämme jo hakuaikana, täytämme tehtävän heti sopivan hakijan löydyttyä. Huomioithan, että emme voi käsitellä sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset rekrytointijärjestelmäämme.
Lisätietoja tehtävästä antaa Mika Pesonen (mika.pesonen@securitas.fi).
Securitaksen löydät myös Facebookista: Securitas Suomi ja Instagramista: @securitassuomi ja TikTokista: @securitassuomi

This is the official LinkedIn page of the Securitas Group.
Securitas is a world-leading safety and security solutions partner that helps make your world a safer place. Almost nine decades of deep experience means we see what others miss. By leveraging technology in partnership with our clients, combined with an innovative, holistic approach, we’re transforming the security industry. With 350 000 employees in 47 markets, we see a different world and create sustainable value for our clients by protecting what matters most - their people and assets.
#seeadifferentworld