
Primary location:
MIKKELI
Haemme myyjiä Osuuskauppa Suur-Savon Sale- ja S-market-myymälöihin Mikkelin alueelle
Haemme myyjiä Osuuskauppa Suur-Savon S-marketeihin ja Sale-myymälöihin Mikkelin alueelle. Työn aloitus on sopimuksen mukaan syksyn 2026 aikana.
Työvuoroja voi olla kaikissa Mikkelin alueen toimipaikoissamme.
Tällä hetkellä avoinna olevat työtehtävät:
myyjä – S-market Rantakylä, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, jossa työtunteja on keskimäärin 30 tuntia viikossa. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
myyjä – Sale Mikkeli, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, jossa työtunteja on keskimäärin 25 tuntia viikossa. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Kerrothan hakulomakkeella, mistä työtehtävästä olet kiinnostunut.
Me Suur-Savossa sanomme olevamme Ihan tavallisissa töissä Työtä kuvaillaan usein erilaisin korulausein, mutta meidän mielestämme ihan tavallinen työ on mahtavaa. Meillä on myös poikkeuksellisen kivoja työkavereita, erinomaisia henkilöstöetuja ja harvinaisen paljon erilaisia työmahdollisuuksia.
Meille on tärkeää, että tykkäät asiakaspalvelusta ja siitä, että työpäivät ovat täynnä tekemisen meininkiä ja muuttuvia tilanteita. Myymälöissämme työskennellään yhdessä tiimin kanssa, joten toivomme sinulta myös hyviä tiimityötaitoja. Joustavuus ja halu tehdä vaihtelevaa vuorotyötä auttavat tykkäämään tästä työstä. Myymälöissämme pääset työskentelemään monipuolisesti kassalla, hyllytyksessä, hävikin hallinnassa, verkkokaupan keräilyvuoroissa sekä paistopisteellä. Työhömme kuuluu myös paljon erilaisia digitaalisia järjestelmiä: kassajärjestelmä, sähköiset hintanäytöt ja verkkokauppatilausten käsittely, joiden käyttöön odotamme sujuvaa otetta. Kaupan alan koulutuksesta tai työkokemuksesta on tässä työssä etua.
Palkka perustuu kaupan alan työehtosopimukseen ja on koulutuksestasi ja työkokemuksestasi riippuen 11,16–14,93 €/h + ilta- ja viikonloppulisät. Meillä jokainen työntekijä on myös tulospalkkauksen piirissä, mikä voi parhaimmillaan tarkoittaa 1,10 € lisää palkkaa tehtyä työtuntia kohden.
Työsuhteesi aikana saat käyttöösi myös poikkeuksellisen hyvät henkilöstöedut. Osuuskauppa Suur-Savon työntekijänä olet oikeutettu saamaan alennusta S-ryhmän ravintoloista ja ABC:ltä -25 % loppusummasta, S-ryhmän myymälöistä jopa -15 %, autopesuista -50 % ja Sokoksen käyttötavaroista jopa -20 %. Osuuskauppa Suur-Savon henkilökunnalla on myös lakisääteistä laajempi työterveyshuolto ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Tutustu lisää henkilöstöetuihimme urasivuiltamme.
Mikäli tavallinen työ houkuttaa, laitathan hakemuksen tulemaan.
Haku on avoinna 20.8.2026 saakka, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta.

S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 800 toimipaikkaa. S-ryhmä muodostuu 19 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) tytäryhtiöineen. Alueellisten ja valtakunnallisten tytäryhtiöidensä lisäksi SOK harjoittaa Baltian alueella marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. Lisäksi S-ryhmään kuuluu kuusi paikallisosuuskauppaa.
S-ryhmä tarjoaa marketkaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä rautakaupan palveluita. Lisäksi autokaupan ja maatalouskaupan toimipaikkoja löytyy joidenkin osuuskauppojen alueelta, ja S-Pankki tarjoaa kaikille asiakasomistajille kattavat pankkipalvelut.
Osuuskaupat ovat osuustoiminnallisia yrityksiä. Niiden omistajat ovat myös asiakkaita, S-ryhmän kielellä asiakasomistajia. S-ryhmän toiminnan tarkoituksena on tuottaa kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajille kannattavasti.
-----
S Group is a Finnish network of companies operating in the retail and service sectors. It has more than 1,800 outlets in Finland. S Group consists of nineteen independent regional and six local cooperatives and SOK Corporation, which is owned by the cooperatives, and its subsidiaries. Cooperatives are enterprises operating in accordance with the principles of cooperative activities. Their owners are also their customers. The owners of S Group are called co-op members.