
Primary location:
RIIHIMÄKI
Ihan tavallisia töitä – epätavallisen hyvässä porukassa.
Haemme nyt ABC Riihimäelle LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÖITÄ vakituisiin osa-aikaisiin 20 h/vko työsuhteisiin.
Liikennemyymälätyöntekijänä, eli apsilaisena, työpäiväsi vaihtelevat kassatyöstä salin siistimiseen ja asiakkaiden opastamiseen. Pääset työskentelemään liikennemyymälän eri tehtävissä, mikä tuo työpäiviin mukavasti vaihtelua. Työ on tavallista, muttei missään nimessä tylsää. Erilaiset työtehtävät, asiakkaat ja mukavat työkaverit tekevät päivistä poikkeuksellisia.
Aiempi kokemus vastaavanlaisista asiakaspalvelutehtävistä on eduksi, mutta tärkeintä meille on iloinen palveluasenne, tehokas työote ja halu onnistua yhdessä tiimin kanssa. Edellytämme mahdollisuutta työskennellä kaikissa vuoroissa ABC:n aukioloaikojen mukaisesti – ABC Riihimäki palvelee asiakkaitaan joka päivä klo 06–24.
Tehtävä edellyttää täysi-ikäisyyttä sekä asiakaspalveluun tarvittavaa suomen kielen osaamista.
Mitä ihan tavallinen työ meillä on? Meille tavallinen työ on tehokasta, arvokasta ja monin tavoin merkityksellistä.
Se on myös:
💚Työpaikka, johon on kiva tulla. Älä ylläty, jos työkavereista tulee myös ystäviä.
💚 Mahdollisuuksia kehittyä ja rakentaa omaa urapolkua Hämeenmaalla!
💚 Erinomaisia etuja. Tämä tarkoittaa alennuksia ruoasta, juomasta, meikeistä, elektroniikasta, ravintoloista, hotelleista ja monesta muusta mukavasta asiasta. S-ryhmän työntekijänä nämä edut tulevat sinulle tutuksi.
💚 Rahaa. Maksamme palkan kaupan alan työehtosopimuksen mukaisesti ja palkan suuruus (10,89–14,57 €/h) riippuu aikaisemmasta kokemuksestasi.
Tule meille tekemään ihan tavallisia töitä – poikkeuksellisen mukavaan tiimiin!
Hakuaika päättyy 10.8.2026 tai kun sopivat ehdokkaat löytyvät. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian.
Työsuhteet alkavat sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä voit kysyä palvelupäälliköltä Sara Kupariselta abc.riihimaki.em@sok.fi

S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 800 toimipaikkaa. S-ryhmä muodostuu 19 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) tytäryhtiöineen. Alueellisten ja valtakunnallisten tytäryhtiöidensä lisäksi SOK harjoittaa Baltian alueella marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. Lisäksi S-ryhmään kuuluu kuusi paikallisosuuskauppaa.
S-ryhmä tarjoaa marketkaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä rautakaupan palveluita. Lisäksi autokaupan ja maatalouskaupan toimipaikkoja löytyy joidenkin osuuskauppojen alueelta, ja S-Pankki tarjoaa kaikille asiakasomistajille kattavat pankkipalvelut.
Osuuskaupat ovat osuustoiminnallisia yrityksiä. Niiden omistajat ovat myös asiakkaita, S-ryhmän kielellä asiakasomistajia. S-ryhmän toiminnan tarkoituksena on tuottaa kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajille kannattavasti.
-----
S Group is a Finnish network of companies operating in the retail and service sectors. It has more than 1,800 outlets in Finland. S Group consists of nineteen independent regional and six local cooperatives and SOK Corporation, which is owned by the cooperatives, and its subsidiaries. Cooperatives are enterprises operating in accordance with the principles of cooperative activities. Their owners are also their customers. The owners of S Group are called co-op members.